Ainutlaatuisten kotimaisten korujen kauppa


Meiltä löydät Suomen laadukkaimman ja tyylikkäimmän valikoiman Suomessa tehtyjä koruja suoraan niiden tekijöiltä. Alan taidokkaimmat osaajat suunnittelevat ja tekevät korujaan kultaseppäkulttuurin lähtökohdista tunnistettavasti omalla visiollaan. Lahjakkaiden muotoilijoiden ja kultaseppien käsissä syntyy koruja, jotka näkyvät ja erottuvat sekä antavat sinulle mahdollisuuden pukeutua omaa persoonaasi kuvastaviin koruihin.

Teemme työtä suomalaisen korumuotoilun eteen, koska kotimaiset korut ansaitsevat saada äänensä kuulluksi, korujen tekijät työnsä näkyväksi ja korujen ystävät omaa persoonaansa kuvastavia koruja ostettavakseen. Jules & Beryl on tehty koruista, jotka syntyvät Suomessa taitavissa käsissä aidoista materiaaleista ja saavat muotonsa rohkeudesta ja uskalluksesta. Jokaisella korulla on oma tarinansa, joka elää meidän kertomana ja sinun käyttämänä. Jules & Beryl on koruja enemmän – ja enemmän koruja.

Lisäksi paljon luettavaa ja tietoa koruista

Tutustu mukaansatempaaviin artikkeleihimme, lähde mukaan taitajien ja tarinoiden matkaan, nauti inspiroivista kohtaamisista ja ihastu ainutlaatuiseen suomalaisten design-korujen valikoimaamme.


Julkaisemme muun muassa:

*artikkeleita korualan ilmiöistä
*uutisia koruista läheltä ja kaukaa
*vaikuttavia kertomuksia persoonista korujen takaa
*korujen valintaan ja käyttöön liittyvää opastavaa ja inspiroivaa materiaalia.

Vuoden koru -kilpailu

Tutustu myös Vuoden koru -kilpailuun, jota järjestämme. Vuoden koru tuo esiin upeaa suomalaista korumuotoilua ja alan osaamista sekä lisää tietoisuutta alan tarjonnan monipuolisuudesta ja laajuudesta. Kilpailussa etsitään korusarjaa, joka puhuttelee taidokkaalla mu

Jules & Beryl Oy

Ainutlaatuinen valikoima kotimaisia koruja - suoraan suunnittelijoilta

Korut